Eläkevuosina on ollut aikaa kokopäiväiseen tutkimukseen ja mahdollisuus valita ajankäyttö uudella tavalla. Monet työvuosieni keskeneräiset tekstit ovatkin täydentyneet julkaisuiksi. Samalla on löytynyt uusia kohteita ja tutkimuskenttä on uudistunut, mikä on edellyttänyt näkökulmien ja lähestymistapojen päivittämistä. Arkistoa järjestäessäni olen löytänyt myös kesken jääneitä sekä suppeita että laajoja aineistoja, joiden täydentäminen ei tunnu mielekkäältä tai vaatisi kokonaisen tutkijaryhmän. Niiden kautta voi kuitenkin pohtia teatterintutkimuksessa tapahtuneita ajallisia muutoksia.
Tarkastelen näiden julkaisematta jääneiden aineistojen sisältöä ja yhteyttä teatterintutkijoiden koti- ja ulkomaiseen kenttään sekä viime vuosikymmenten yliopisto-opetukseen. Osa teksteistä on kopioitu alkuperäisessä muodossaan, muuten olen referoinut ja kommentoinut sivuja. Pyrin osoittamaan, että keskeneräisinäkin hankkeet saattoivat olla tärkeitä.
Yliopistoprofessorin työ edellytti alan tutkimuksen seuraamista, ja parhaan vastineen tutkijatapaamisista sai esittelemällä omaa tutkimusta. Yliopistoaikanani kansainväliset yhteisöt olivat erityisen tärkeitä, koska suomalaisia tutkijoita oli vähän ja olin kotimaassa usein paitsi tutkija myös muiden ohjaaja. Omassa työssäni limittyivät tutkijatapaamiset, tutkimusten julkaiseminen, luennot ja muut opetustilanteet, ja sama kirjo näkyy säilyneen arkiston aineistossa. Laajalla mutta pienellä alalla ei ollut mahdollista rajata omaa työtä ja asiantuntemusta samalla tavalla kuin ehkä suurten oppiaineiden piirissä voitiin tehdä. Kaikki hankkeet eivät siksi myöskään päättyneet valmistumiseen.
1990-luvun alkuvuosista lähtien keskeiset keskustelufoorumini ovat olleet pohjoismainen järjestö Nordiska Teaterforskare, johon myöhemmin liittyivät myös Baltian maat, ja kansainvälinen International Federation for Theatre Research IFTR, erityisesti sen työryhmät Historiography ja Performance Analysis. Näissä keskusteltiin erityisesti tutkimusmenetelmistä, mutta koska tarkasteltavat aineistot olivat usein kansallisia, ne myös tutustuttivat osanottajat eri kulttuureihin Suomi mukaan lukien. Kotimaista taiteidenvälistä tutkijakoulutusta edusti 1990-luvulla käynnistynyt Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian johtama Valtakunnallinen esittävien taiteiden tutkijakoulu VEST, ja kun Teatterintutkimuksen seura perustettiin vuosituhannen alussa, suomalaisen teatterin ilmiöitä koskeva keskustelu sai ohjaajanrooleista vapaan uuden foorumin.
Pääosa arkistoni tutkimusaineistoista liittyy kahden vuosittain kokoontuneen ryhmän tutkijatapaamisiin. Itselleni erityisen tärkeäksi muodostuivat johtamani yksitoista vuotta toiminut kansainvälinen kesäkoulu International Centre of Advanced Theatre Studies ICATS sekä IFTR:n työryhmät. Edellisessä me sen kuusi kansainvälistä ohjaajaa myös esittelimme opiskelijoiden tapaan omaa prosessissa olevaa tutkimustamme. Kummassakin yhteisössä keskusteltiin kaikille ennakkoon lähetetyistä tutkimuspapereista. Runsaan vuosikymmenen aikana näitä kertyi omalla kohdallanikin muutama kymmen.
Keskusteluja arkiston kanssa 