Keskusteluja arkiston kanssa

Esittelin aihetta myös tutkijatapaamisessa amerikkalaisessa alamme kongressissa, ilmeisesti toivoen löytävänä aihepiiristä kiinnostuneita kohdemaan tutkijoita, ja siitä on erillinen versio. Ehkä tuon yhteyden vuoksi suomenkielisissä versioissakin kuvataan taustaa laajemmin kuin kotimaiselle yleisölle oli tarpeen kertoa. Artikkeliluonnokseni ovat vuodelta 1999 tai sen jälkeen.

Kaustisella näkemäni esityksen vaikuttavuus innosti tutkimaan kohdetta, mutta kiinnostukseen  vaikuttivat myös muut mielessäni pyörineet aiheet sekä 1990-luvun lopulla esillä olleet tutkimusintressini. Suomalaisen teatterin historiaprojektimme oli suunnannut huomion siirtolaisteattereihin, ja olin muutaman kerran etsinyt lähteitä suomalaisten siirtolaisten teatteritoiminnasta Yhdysvalloissa. Kavalkadi sivusi tätä aihetta. Etsiminen ilman kontakteja oli ollut hankalaa, eikä siihen lopulta löytynyt lisää aikaa. Aiheesta kiinnostunut tohtoriopiskelijammekin sairastui ja jätti jatko-opinnot.  

Samaan aikaan olimme hakeutumassa valtakunnalliseen kaupunkitutkimuksen projektiin, mikä aktivoi kiinnostustani alueen kirjallisuutta kohtaan. Projektin käynnistyessä olimmekin samassa teemaryhmässä kulttuurihistorioitsijoiden kanssa. Luonnoksissani mainitaan Jari Kupiaisen ja Erkki Seväsen toimittama kokoelma Kulttuurintutkimus. Johdanto (SKS 1994), jonka artikkeleihin olen teksteissä viitannut useasti. Luultavasti kirja myös johdatti minut hankkimaan Ulf Hannerzin teoksen Cultural Complexitys. Studies in the Social Organization of Meaning (Columbia UP 1992), josta tuli pitkäaikainen suosikkini. Kaustisten festivaalista kirjoitetut musiikkitieteen ja kulttuurintutkimuksen piiriin kuuluneet kirjoitukset puolestaan avasivat käsityksiäni festivaaleista ja erityisesti Kaustisista.

Teksteissäni tukeudutaan Jari Kupiaisen alueellisia ja paikallisia taidejärjestelmiä koskevaan pohdintaan ja tarkastellaan jännitettä paikallisen ja kansainvälisen sekä kansantaiteen ja korkeakulttuurin välillä: ”Festivaalin yleisteema siirtolaisuus ja kavalkadin kaustislaisuuteen perustuva esittämistapa liittivät yhteen globaalin ja paikallisen. Kun festivaalin useat musiikkituotannot esittelivät nykypäivän etnisiä vähemmistöjä Suomessa, kavalkadi historiallisesta perspektiivistään ja maantieteellisestä etäisyyksistään huolimatta oli syvästi juurtunut esityspaikan maaperään. Suomalaiset emigrantitkin esitettiin ryhmänä, joka säilytti vahvan kansallisen identiteettinsä uusissa oloissa.” Arvioin esityksen saaneet festivaalikokonaisuudessa erityisen aseman: ”Vuoden 1998 kavalkadi paikallisine painotuksineen näyttää olleen festivaaliformaatin sisällä välittävä elementti, joka auttoi integroimaan vieraan, mutta myös tekemään sen vaarattomaksi.” Ulf Hannerzin ajatusten soveltaminen ja kreolisoitumisen erilaiset esimerkit sekä keskuksen ja periferian välisten suhteiden tarkastelu laajenee useisiin sivuihin.

Teatterintutkimuksen piirissä ilmestyi 1990-luvulla useita festivaaleja ja turismia koskevia tutkimuksia, omassa maassamme tosin melko vähän. Oppiaineessamme kuitenkin valmistui yksi pro gradu -tutkielma, jossa festivaalia lähestyttiin Victor Turnerin ajatuksiin perustuneiden Richard Schechnerin sovellusten tuella, kuvaamalla festivaalia tietynlaisena välitilana. Yhdistävä tekijä siitä artikkeliluonnoksieni tutkimuskirjallisuuteen on Victor Turner. Muistiinpanoissani viittaan kulttuurintutkijoiden välittämänä Turneriin: ”Turismi on sosiaalinen rituaali.”

Viimeisin luonnokseni on suomenkielinen ja päättyy neljännelle sivulle. Aika tai keinot edetä loppuivat. Arvioin alkuperäisen kiinnostuksen jakautuneen liian moneen suuntaan ja sisältäneen liian paljon kontekstin piiriin kuuluvaa tekstiä; tutkimuksen ydin oli liian kapea, ja kiinnostus oli jakautunut epätasaisesti aiheen ja menetelmän kesken.

*

Festivaalin ajan siirtolaistutkimus ja -keskustelu näyttäytyvät nykypäivän näkökulmasta hillityltä, vaikka synnyttäjinä olivat koko Eurooppaa 1990-luvulla järkyttäneet muuttoliikkeet. Suomea maahanmuutto koskettikin tuntuvasti vasta 1990-luvulla, jolloin eri maiden yhteiskunnallisten mullistusten seurauksena tapahtunut pakolaisuus muodostui näkyväksi erityisesti tiedotusvälineiden kautta ja näin osaksi jokapäiväistä keskustelua. Kansanryhmistä se koski somaleja, inkeriläisiä ja Kosovon pakolaisia. Maahanmuuttoa koskeva keskustelu on viime vuosikymmenillä vahvistunut, kohdistunut enenevästi uusiin pakolaisryhmiin ja kärjistynyt. Kaustisten festivaalin valitsema teema näyttäytyy tässä valossa uudesta kulmasta, olivathan ”siirtolainen” ja ”immigrant” vähän eriparisia. Suomessa ei ole vastinetta sanalle ”migrant”, joten tarvittiin kaksi sanaa, mutta ”emigrantin” sijaan oli valittu ”siirtolainen” historiallisine konnotaatioineen.

Omien tekstiversioitteni otsikon ”Yli valtameren – ja takaisin” loppuosa viittasi Suomeen jääneiden omaisten ja ystävien saamiin viesteihin sekä siihen, että siirtolaisten vaiheet esitettiin katsojille heidän vanhassa kotimaassaan. Luonnokseni eivät paneutuneet kovin tarkasti tähän näkökulmaan, joka olisi edellyttänyt tarkempaa esitysanalyysia tai uudenlaisia kysymyksiä. Liittäminen vuosikymmen myöhemmin tutkijoiden kiinnostuksen kohteeksi nousseisiin muistiteatteria koskeviin hankkeisiin ja tutkimuksiin olisi saattanut tuottaa uudenlaisia näkökulmia, mutta sekään ei poistaisi mahdollisuutta määritellä esitys kreolisaation puitteissa.

Arkiston versioista englanninkielinen melko viimeistellyltä vaikuttava teksti näyttää tuoreimmalta (lyhyeksi jäänyt – viimeinen – suomenkielinen teksti saattaa olla sen vapaa käännös). Se on myös otsikoitu uudella tavalla: ”Emigration, Documentation, and Memories: ’America’ and National Identity in Motion”. Arkistossa on myös muistiinpanoja, joiden perustella muokkasin tekstiä amerikkalaisen alani järjestön ASTR:n seminaariin, jonka teemana oli ”America”. Ajaksi on arvioitu 2005. Versiossa on uutena lähteenä Joseph Roachin kirja Cities of the Dead (1996), joka on jäänyt pysyvästi suosikkeihini; sen johdannon käännös ilmestyi Johanna Savolaisen suomentamana toimittamassani kirjassa Teatterin ja historian tutkiminen (Like 2005). Tekstini mukaan festivaaliyhteydessä ”Amerikka” muodostui metaforaksi onnellisesti päättyneestä siirtolaisuudesta (käyttäen sanaa migration), ja olen lisännyt kynällä kommentin: ”Kiinnostavaa että multikulttuurinen Amerikka edustaa ’eheyttä’ multikulttuurisen uhan edessä Suomessa.”

Kaustisten kavalkadia koskevat kirjoitukseni jäivät viimeistelemättä ja arkistoon, mutta keskeneräisinäkin ne kuvaavat esillä olleita prosesseja omalla alallani. Omat yhteyteni tekstien sisältöön on myöhemmin näkynyt usealla tavalla, esimerkiksi kiinnostuksena keskuksen ja ”periferian” välistä suhdetta kohtaan, mikä ilmeni konkreettisesti pohtiessani Kristian Smedsin ohjauksia Kajaanin Kaupunginteatterissa. Huutavan ääni korvessa oli syntynyt Kiannon kainuulaisessa hengessä mutta saavutti mainetta muuallakin Suomessa ja ylitti rajoja. Kajaanilainen versio Tšehovin Kolme sisarta -näytelmästä asetettiin paikalliseen yhteisöön, mutta sen yleisö laajeni teatterifestivaaleille ja vierailuille sekä fiktiiviseen verkkokeskusteluun. Kiinnostuksen tuloksena myös kansainvälisen IFTR-järjestön Helsingin-kongressin teemaksi valittiin Local vs. Global.

Myös siirtolaisuus ja pakolaisuus saivat sekä teatterin että sen tutkijoiden piirissä enenevästi huomiota vuosituhannen vaihteen jälkeen. Tämä näkyi Suomessakin teatteriesityksinä ja tutkimusjulkaisuina. Yana Meerzonin ja S. E. Wilmerin toimittamaa laaja kokoelmaa The Palgrave Handbook of Theatre and Migration (PalgraveMacmillan 2023) kuvaa aihetta monipuolisesti ja valottaa kohdetta monesta eri näkökulmasta mukaan lukien teoreettiset kehykset. Kokoelmaan sisältyy myös oma artikkelini ”The Finnish National Theatre, Refugees, and Equality”.