Keskusteluja arkiston kanssa

Examining the origins of drama

Ancient dramas were a foundational element of taught theatre studies at the University, and a few other disciplines also offered the opportunity to study the Ancients further. Teaching was enhanced by international networks, such as the Erasmus programme’s multi-partner project Modern Adaptions of Greek Drama, and the European Network of Research and Documentation of Performances of Ancient Greek Drama founded by the University of Athens, as well as study trips to Greece to see Ancient Greek theatres in-situ. These activities were mainly tied to the taught syllabus, even though researchers were involved in a variety of ways.

Antiikin draamat kuuluvat teatteritieteen opetuksen perusteisiin, ja muutamat muut yliopiston aineet ovat tarjonneet mahdollisuuden myös laajentaa koulutuksessa antiikin tuntemusta. Suomalaisessa teatterissa antiikin näytelmiä on esitetty verrattain vähän, mutta niiden vaikutus moderniin draamaan on merkittävä eikä tarve perehtyä antiikkia koskevaan tutkimukseen ja opetukseen rajoitu alkuperäisiin näytelmiin.

Omina opiskelu- ja kriitikkovuosinani olin nähnyt useita vaikuttavia antiikin draaman näyttämötoteutuksia, joista esimerkiksi Helsingin juhlaviikoilla vierailleen amerikkalaisen LaMaman Troijan naiset -esityksen kohtauksia voin edelleen palauttaa mieleeni. Vaikka suomalaisia tulkintoja oli 1990-luvullakin harvakseen, useat niistä muodostuivat erityisen kiinnostaviksi. Antiikin draamojen nykyesityksistä kirjoitettiin myös muutamia pro gradu -tutkielmia.

Kun oppiaineemme liittyi 1990-luvun alussa Erasmus-verkostoon Theatrical Arts and Media, osallistuminen sen teemaryhmään ”Modern Adaptions of Greek Drama” tarjosi uuden mahdollisuuden syventää antiikin tuntemusta. Saimme erinomaisia asiantuntijoita puhumaan luentokursseillemme ja oppaiksi antiikin draaman syntysijoille tehtävillä opintomatkoilla.

Erasmus-verkostomme kokouspapereista ilmenee, että ehdotin kevääksi 1994 antiikin draamaa käsittelevän intensiivikurssin järjestämistä Helsingissä vastapainoksi sille, että useat opiskelijamme olivat saaneet osallistua Erasmus-vaihtoon ilman vastavuoroisuutta. Nelipäiväinen kurssi toteutui ja sen luennot tarkastelivat aikalaisesityksiä Saksassa, Ruotsissa, Kreikassa, Irlannissa, Britanniassa ja Ranskassa. Luennoitsijoina olivat professorit Michael Anderson, Aliki Bacopoulou-Halls, Erika Fischer-Lichte, Willmar Sauter ja Steve Wilmer. Oma osuuteni oli kertoa suomalaisista tuotannoista. Opiskelijoiden kurssisuoritukseen sisältyi luentojen lisäksi videoiden katselua ja oheiskirjallisuutta, ja suoritusta arvioitiin kirjoitetun esseen perusteella. Videoinnit eivät vielä olleet yleisiä, ja jo niiden saaminen katsottavaksi oli erityistä. Kurssin jälkeen vierailevat luennoitsijat osallistuivat vielä teatteritieteen jatko-opiskelijoiden tutkimusseminaariin Tvärminnessä.

Säilyneet hajanaiset muistiinpanoni seminaarista kertovat, että olin erityisen kiinnostunut siitä, miten vahvasti antiikin perintö ja tuntemus leimasivat saksalaista kulttuuria. Erika Fischer-Lichte oli yksi ajan tunnetuimmista teatterintutkijoista ja vaikutusvaltainen monella tutkimusalueella. Hänen luentonsa osoitti, että antiikin draaman esitykset eivät olleet saksalaisille erikoistumisalue vaan kuuluivat maan teatterin tutkimuksen keskiöön.

Kurssi ilmeisesti synnytti kiinnostusta opiskelijoidenkin joukossa, sillä koko seuraavan lukuvuoden ajan laitoksellamme toimi aihetta käsittelevä opintopiiri, joka myös suunnitteli kevääksi kaikille opiskelijoille suunnatun Antiikkipäivän. Piiri kokoontui kerran kuukaudessa, kevätlukukaudella vähän useammin, ja keskusteli antiikin draamasta, tutkimuksista ja suomalaisesta esitysperinteestä. Opiskelijat myös haastattelivat asiantuntijoita. Kauden päätteeksi opintopiiriläiset osallistuivat Erasmus-verkostomme kansainväliseen seminaariin Ateenassa ja esittelivät siellä vuoden aikana tehtyä työtä. Ateenan seminaariin osallistui omien opiskelijoittemme lisäksi myös filosofiaa pääaineenaan opiskeleva ja myöhemmin Ranskassa tohtorintutkinnon suorittava ohjaaja Esa Kirkkopelto. Hänen Q-teatteriin ohjaamansa Oidipus Kolonoksessa kuului ajan teatteritapahtumiin. Opiskelijoistamme Anu Ala-Korpela valmisteli gradua Raivoisien ruusujen esityksestä. Se valmistui nimellä Kuoro maailmojen rajalla vuonna 1998.

Antiikkipäivän ohjelma osoittaa, että aiheen asiantuntemusta löytyi sekä omalta laitokselta että tiedekunnan lähiaineiden piiristä. Professori Maarit Kaimio piti avausluennon näyttelijöistä antiikin Kreikassa; muut luennoitsijat Oiva Kuisma, Hannu Riikonen ja Kirsti Simonsuuri olivat oman laitoksemme estetiikan ja kirjallisuustieteen aineiden opettajia ja tutkijoita. Esa Kirkkopelto avasi suhdettaan antiikin draamaan ohjaajana. Opintopiiriläiset esittivät työnsä tuloksia ja alustivat aiheesta käytyä keskustelua. He olivat myös rakentaneet paikalle ”Kirjatorin”.

Antiikkipäivän päätteeksi oli varattu yhteinen pöytä ravintolasta, ja siihen liittyen muistiinpanoni kertovat yleisestä talkoohengestä: esiintyjiltä päätettiin kysyä, ”valitsevatko mieluummin ruuan kuin palkkion”. Muistan, että en ollut ravintola El Grecossa ihan pienessä joukossa.

Huhtikuussa Ateenassa pidettävään intensiiviseminaariin osallistui myös useista muista maista opettajien lisäksi opiskelijoita, ja Dublinin Trinity Collegessa vaihdossa ollut opiskelijamme Eeva Mustonen liittyi mukaan irlantilaisten joukossa. Suomen Ateenan-instituutti tuki tapahtumaa antamalla asiantutija-apua ja järjestämällä kaikille osallistuneille matkan Delfoihin, ja Instituutin säätiö tuki osallistumistamme taloudellisesti. Ohjelmaan sisältyi luentotilaisuuksien rinnalla muitakin vaikuttavia kiertokäyntejä. Opiskelijoille seminaari oli luultavasti ensimmäinen kansainvälinen kongressi.

Kreikkalaiset järjestäjät olivat vieraanvaraisia ja asiantuntevia mutta järjestelyissä ajoittain melko suurpiirteisiä. Siksi Suomen Ateenan-instituutin tuki oli erityisen hyödyllistä; kirjeenvaihto osoittaa, että vaihdoimme viestejä runsaasti. Instituutti hoiti meille varauksen läheisestä pienestä hotellista, jonne muutaman päivän kuluttua siirtyi muitakin järjestäjien hotellivaraukseen tyytymättömiä osanottajia. Vieraanvaraisuus puolestaan ilmeni parhaimmillaan kutsuna professori Aliki Bacopoulou-Hallsin kotiin, jonka laajalla parvekkeella harjoittelimme emännän opastamana perinteistä kreikkalaista tanssia.

Teatteritieteen opintopiirin järjestämän Antiikkipäivän luennoitsija Kirsti Simonsuuri oli siirtymässä Ateenan-instituutin johtajaksi seuraavana vuonna, ja se lisäsi oppiaineemme kiinnostusta järjestää opintomatka kaikille opiskelijoille keväällä 1996. Matkan ohjelmaan kuului luentoja ja kiertokäyntejä antiikin teatteripaikoille. Toistimme opintomatkan myöhemmin useita kertoja, muutaman kerran yhdessä irlantilaisten kanssa, ja kaikissa vaiheissa Instituutti oli tärkeä tukikohta ja sen johtajat merkittäviä asiantuntijoita, joiden ansiosta pääsimme perehtymään muihinkin kuin monille tuttuihin Epidaurokseen, Delfoihin ja Ateenan teattereihin. Saimme myös pitää Instituutissa luentoja, ja luennoitsijoiksi saimme kreikkalaisia kollegojani. Viimeisen kerran osallistuin yhteiselle Kreikan-matkalle keväällä 2007 ennen siirtymistä eläkkeelle vuoden lopussa.

Opintomatkoihin varustauduttiin ennakkoon opintopiireissä ja intensiiviseminaareissa, usein koko laitoksemme yhteisenä hankkeena ja Ateenan-instituutin hallituksen tuella. Esimerkiksi keväällä 2002 ennen Kreikan-matkaa järjestetyn luentosarjan luennoitsijoina olivat vierailijoina professori Paavo Castrén ja dosenttimme Freddie Rokem Tel Avivista, omasta joukosta lisäkseni Hannu Riikonen ja tohtoriopiskelija Petri Tervo. Samana syksynä Taiteiden tutkimuksen laitoksemme järjesti taidehistorian aloitteesta italialaisten tutkijoiden vierailun yhteyteen symposiumin, jossa olivat laitoksen ulkopuolelta mukana vieraiden lisäksi omasta yliopistosta professorit Paavo Castrén ja Maarit Kaimio, Turun yliopistosta tutkija Heli Järvinen ja Teatterikorkeakoulusta professori Pentti Paavolainen.

Professori Platon Mavromoustakes kirjoitti keväällä 1997, että hän oli tavannut ylijohtaja Irmeli Niemen (aikaisemmin Turun yliopiston professori ja edeltäneen sukupolven merkittävimpiä teatterintutkijoita) ja kysyi tämän ehdotuksesta kiinnostuksestamme liittyä verkostoon ”European Network of Research and Documentation of Performances of Ancient Greek Drama”. Hankkeessa oli mukana myös professori Oliver Taplin Oxfordista. Liityimme mukaan, mutta toivoimme omalta osaltamme etenemistä vähittäin.

Liittymisen jälkeen teatteritieteessä toimi usean vuoden ajan opintopiiri, jonka keskeisenä tehtävänä oli käytännön harjoitustyö eli suomalaisen aineiston kokoaminen verkoston antiikin draamojen nykytuotantoja koskeneisiin tiedostoon ja tutkimushankkeeseen. Osallistuin verkoston suunnittelukokouksiin, mutta koko oppiaineen työhön toiminta vaikutti eniten välillisesti: hyvinä kontakteina, kun teimme opintomatkoja Kreikkaan. Saimme esimerkiksi kerran luennoitsijaksi Melína Mercoúrin teatteriohjaajaveljen. Verkosto julkaisi 1–2 kertaa vuodessa uutislehden Parodos, ja sillä oli vuosittain Epidauroksessa järjestetty kesäkoulu ”Intensive Course on Study and Performance of Ancient Greek Drama”, johon osallistui muutamana vuonna myös suomalaisia, minä itse yhden kerran opettajien joukossa.

Henkilökohtaisiin Kreikka-yhteyksiini kuului toiminta Suomen Ateenan-instituutin säätiön hallituksen jäsenenä vuosina 1996–2007. Pidin myös Erasmus-verkostomme puitteissa yhden luentokurssin Ateenan yliopistossa. Asuin silloin viikon ajan Ateenan-instituutissa, ja kun yliopisto oli kaukana, pidimme opetustunnitkin Instituutissa. Sain myös kutsun Ateenan yliopiston järjestämään suureen teatterikongressiin ja pääsin mieheni kanssa sen yhteydessä osallistumaan juhlatilaisuuteen, jossa Marvin Carlson kutsuttiin Ateenan yliopiston kunniatohtoriksi.

Heikki Koski muistelee kesää 2004 – lue lisää Muiden muisti -osiosta.