Keskusteluja arkiston kanssa

The ICATS summer school programme evolved every year, but its overall structure remained the same: everyone, including the tutors, would have handed in their research papers in advance, and the morning’s plenary was reserved for a group discussion on these papers, the afternoon was ­for in-depth discussions in smaller focus groups, and before dinner, teachers made themselves available for personal conversations. In 2002, Helsinki was named Europe’s Cultural Capital, and in honour of this, we had a special visit from Professor Sandra Richards. Every year we also made the most of the expertise within the tutors’ inner circles.

Vuoden 1995 jälkeen kesäkoulumme toimi vielä kolmen vuoden ajan nimellä Historiography and Methods. Monet tutkimussuunnitelmista käsittelivät edelleen teatterihistoriaa, mutta raja menneeseen on alalla liukuva ja esitystutkimus oli myös saanut vahvan aseman. Kesäkoulu tarvitsi uuden kokonaisuuteen sopivamman otsikon, jolla sitä voitaisiin myös mainostaa entistä tehokkaammin Suomen ulkopuolella. Vuonna 1999 valitsimme nimeksi International Centre for Advanced Theatre Studies, ICATS, alaotsikkona Summer Colloquium of Theatre Historiography and Performance Studies. Vuonna 2000 kesäkoulu oli muiden yliopiston kesäkoulujen mukana juhlistamassa Helsingin nimittämistä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Edeltäneinä vuosina ohjelma oli saanut vakiintuneen muodon: noin kymmenen päivää kestävän kesäkoulun aikana viivyttiin muutama päivä Helsingissä ja siirryttiin sen jälkeen johonkin yliopistolliseen tutkimus- tai kurssikeskukseen. Päivät täyttyivät opiskelusta: aamupäivällä käsiteltiin 3–4 ennakkoon lähetettyä tutkimuspaperia yhteisessä plenary-istunnossa, lounaan jälkeen opettajien rinnakkaisissa työryhmissä syvennettiin aamupäivän keskustelua ja iltapäivän lopuksi kullakin opettajalla oli vastaanotto. Opiskelijat voivat varata keskusteluajan kaikilta, omasta työryhmästä riippumatta. Ilta oli vapaata seurustelua varten – usein saunarannassa. Jossakin vaiheessa tehtiin retki läheisiin kulttuurikohteisiin.

Jo vuoden 1995 aikana kesäkoulua varten oli saatu monenlaista taloudellista tukea, ja esimerkiksi Suomen Akatemia ja Helsingin yliopisto myönsivät rahoitusta kaikkina vuosina. Vaikka kulujen kattaminen oli aina haasteellista, eri lähteistä löytyi riittävä summa budjetin katteeksi. Merkittävä joskin näkymättömin rahoittaja oli opettajakunta, jonka palkkiot tuskin kattoivat puolta työmäärää vastaavista palkkioista. Tämä ei vaikuttanut akateemiseen palkkakehitykseen Suomessa, sillä kaikki halusivat olla mukana ja kokivat toiminnan merkittäväksi myös itselleen; tavoitteemme toteuttaminen onnistui vain koska se rakentui yhteisestä kiinnostuksesta. Tärkeä voimavara oli taloutta hoitanut osastosihteeri Tiina Erkkilä. Hän suoritti yliopistomerkonomin tutkinnon osana Liikemiesten Kauppaopiston ja Helsingin yliopiston yhteishanketta ja laati opintojensa erikoistyönä kesäkoulun toimintamallin.

Muistan hyvin, miten päädyimme nimeen ICATS. Teimme vuoden 1998 kesäkoulun jälkeen opettajien ja parin teatteritieteilijän kanssa retken Turkuun, ja paluumatkalla pallottelimme erilaisia nimiä ja niistä rakentuvia lyhenteitä. Syntyneitä ehdotuksia testattiin seuraavina viikkoina eri tahoilla. Nimi ei saanut muistuttaa mitään vakiintunutta muuta opetusmuotoa, ja sen piti kertoa eri maista tuleville opetuksen tavoitetasosta ja sisällöstä. Lyhenteelläkään ei saanut olla rinnakkaista kohdetta, ja sen piti olla helposti lausuttava. Tulos täytti vaatimukset: ”International” oli itsestään selvä; ”Centre” viittasi keskustelevaan ilmapiiriin eikä ollut yliopistossa vakiintuneessa käytössä; ”Advanced” osoitti kyseessä olevan tutkijakoulutus yliopistojen tutkintorakenteista riippumatta; ”Theatre Studies” kuvasi sisältöä riittävän laajasti ja täsmällisesti. ICATS omaksuttiin nopeasti.

Suomalaiseen ilmapiiriin tuona aikana sopi huonosti ulkomaisten opettajien kanta, että kesäkoulu ICATS ei saisi olla ilmainen; sellaisena siihen ei suhtauduttaisi vakavasti Suomen länsipuolella. Maksullisuus muodostikin samanlaisen mutkikkaan verkoston kuin toiminnan rahoitus. Lähtökohtana oli, että omat opiskelijamme eivät maksa mitään. Muille määriteltiin kurssimaksu, joka oli kaksinkertainen verrattuna täysihoitoon vahvasti subventoiduissa kurssikeskuksissa. Opiskelijoilta vaadittiin oman ohjaajan suositus, ja siksikin useimmat saivat kurssimaksun omalta yliopistoltaan tai se voitiin sisällyttää yliopistojen välisten vaihtosopimusten budjettiin. Maksuista saimme käyttövaroja opiskelijoita varten ja pystyimme julistamaan haettavaksi yhden kokostipendin (matka ja osallistuminen) ja vaihtelevan määrän puolistipendejä (osallistumismaksu eli käytännössä todelliset kulumme). Näitä stipendejä puolestaan saatoimme mainostaa näkyvästi kansainvälisissä kongresseissa – muuten mainostaminen olisi ollut vaikeampaa ja kalliimpaa eikä ainakaan olisi ollut mahdollista virallisissa kokouksissa.

Vuoden 2000 kesäkoulun ohjelma oli tavallista runsaampi, koska se oli mukana Helsingin yliopiston kulttuuripääkaupunki-hankkeissa. Siksi myönnettyjä avustuksia oli tavallista enemmän ja ne antoivat suunnitteluun joustovaraa. Helsingissä viivyttiin useita päiviä, ja Lammin tutkimusasemalle siirryttiin vasta ensimmäisen viikon lopulla. Vuoden teemana oli Nationalism, Identity, and Space in Theatre Studies.

Kesäkoulun avajaisissa yliopiston Pienessä juhlasalissa Northwestern Universityn (USA) professori Sandra Richards piti juhlaluennon Cultural Tourism to Slave Cities. (Vuoden 2023 IFTR:n kongressi järjestetään Ghanassa, mihin orjakaupan historiallisia tiloja käsitellyt luentokin liittyi.) Vararehtori luovutti opettajillemme yliopiston mitalin, ja juhlaan oli kutsuttu myös yliopiston Summer School 2000 -tapahtuman muidenkin kesäkoulujen opiskelijat. Seuraavina päivinä Richards piti omille opiskelijoillemme intensiiviseminaarin, ja kaikki opettajien luennot sijoitettiin Helsinki-päiviin. Kansainvälinen kiinnostus oli entistä laajempaa, mihin vaikutti nimiuudistuksemme rinnalla yliopistomme kesäkoulujen yhteinen mainonta. Muuten työskenneltiin jo totuttuun malliin.

Yhteistyö Helsingin yliopiston kesäkoulujen kanssa lisäsi kansainvälistä näkyvyyttä ja tietoa toiminnastamme oman yliopiston sisällä, ja palautelomakkeiden vastauksissa tuloksemme oli kaikista kesäkouluista korkein. Yhteistyö jatkui myöhemminkin. Helsinki-jakso oli yleensä lyhyt, sillä intensiivinen työ kurssikeskuksissa asetti opiskelijat keskiöön ja korostui palautteissa erityisen positiivisesti. Ehdimme kymmenen vuoden aikana tutustua useisiin eri yliopistojen tutkimus- ja kurssikeskuksiin. Näiden hinnoittelussa ei juuri ollut eroa; muut yliopistot rinnastivat meidät omiin tutkijakouluihinsa. Useina vuosina kesäkurssiin limittyi Helsingissä järjestettyjä luentoja tai teatteritapahtumia, joihin opiskelijat saattoivat osallistua ennen tai jälkeen varsinaisen kesäkoulun.