Keskusteluja arkiston kanssa

1995: The launch of the Summer School

In 1995 Theatre Research was given a three-year stipend to support the education of theatre history researchers, and at the end of the academic year, we organised an international Summer School. We managed to secure three American researchers as teachers and sourced lecturers from a variety of countries from within our Erasmus network; two of the lecturers acted as tutors throughout the entirety of the three weeks. The Summer School inspired us all, and at the end of it, it was decided that the Summer School would become annual event, something made possible through annual fundraising from a variety of sources. The Summer School was renamed the International Centre for Advanced Theatre Studies (ICATS) after a few years, only finally coming to end after its 11th year in 2005. As far as our records tell, at least 46 of the students have now graduated with PhDs, 15 from our own University of Helsinki, the University of Tampere, and the University of Arts and Design.

Teatteritieteen kolmivuotisen hankerahoituksen päätökseksi järjestimme kesällä 1995 edeltäneitä vuosia laajemman kansainvälisen tutkijakoulun. Rahoitusta täydennettiin Erasmus-verkostomme opettajavaihdolla, yliopiston ja tiedekunnan vierailurahoituksella, yhteistyöllä Helsingin seudun kesäyliopiston kanssa ja erilaisilla pienillä lahjoituksilla. Kurssi kesti kaksi viikkoa ja väliviikon, jonka aikana opiskelijat työstivät ensimmäisellä viikolla esittämäänsä tutkimusta ja ohjaajat vierailivat Tallinnassa, missä järjestettiin paikallinen intensiiviseminaari, sekä Savonlinnan oopperajuhlilla. Suomalaisten tutkijakoulutettavien lisäksi kesäkouluun osallistui opiskelijoita Ruotsista, Irlannista ja Israelista.

Muistan pohtineeni pari vuotta aikaisemmin Kööpenhaminan Strindberg-kongressin aikana amerikkalaisen kollegani Carla Waalin kanssa, keitä teatterihistorian menetelmiin erikoistuneita tutkijoita USA:sta voisimme kutsua kesäkoulun opettajiksi. Arkistossani on keskinäistä kirjeenvaihtoamme, jossa tätä pohdintaa jatkettiin. Carla oli keskustellut amerikkalaisten teatterintutkijoiden järjestön ASTR:n hallituksen kokouksessa Bruce McConachien ja Tom Postlewaitin kanssa. Myös Marvin Carlsonin nimi oli esillä. Postlewait ja McConachie olivat käyneet Suomessa ja lupautuivat opettajiksi, mutta kun vuoden 1995 kesäkoulun suunnittelussa oltiin jo pitkällä, Postlewait oli vaihtamassa yliopistoa eikä voinut matkustaa Suomeen. Ilmeisesti myöskään Marvin Carlson ei voinut varata viikkoja Suomen-vierailuun.

Janelle Reinelt lupautui opettajaksi tavatessamme kesällä 1994. Olin mukana hänen koordinoimassaan Performance analysis -työryhmässä IFTR:n kongressissa Moskovassa ja vaikutuin hänen tavastaan johtaa keskustelua ja analysoida ryhmän tutkimuksia. Pidin myös tärkeänä, että kesäkoulun opettajakuntaan saadaan naistutkija, kahdestakin syystä: muutamat opiskelijoiden työt edellyttivät perehtymistä hänen erikoisalaansa sukupuolta koskevaan tutkimukseen, enkä halunnut olla ainut nainen opettajakunnassa. Janelle lupautui välittömästi. Myöhemmin syksyllä 1994 hän kysyi, voisiko hänen ystävänsä osallistua tapahtumaan maksavana vieraana. Kyseessä oli professori William Worthen, jonka toivotin tervetulleeksi mutta osaksi ryhmää; saimme täydennyksenä modernin draaman erityistuntijan. Kun Tom Postlewait ei päässyt matkustamaan, meillä oli myös budjetoituna palkkarahaa.

Kaksi muuta kolmen viikon ajan mukana ollutta tutkijaa olivat vierailleet Helsingin yliopistossa aikaisemmin useasti Erasmus-verkostomme opettajavaihdon merkeissä. Freddie Rokem Tel Avivista oli myös oppiaineemme dosentti, ja Steve Wilmer Dublinista kokosi eri maiden teatterihistoriaa koskevaa tutkimusantologiaa. Ensimmäisessä kesäkoulussa he johtivat vuorotellen päivittäisiä yleiskeskusteluja ja osallistuivat opiskelijoiden tutkimuspapereiden kommentointiin, mutta opiskelijoiden työryhmiä oli vain kolmella muulla. Seuraavina vuosina meillä kaikilla opettajilla oli oma työryhmä, jossa avattiin yksityiskohtaisemmin yhteisessä seminaarissa esitettyjä kommentteja oman ryhmän jäsenten töistä.

Kesäkoulun aikana oli mahdollista saada vuosittain yliopiston vieraaksi muutamia ansioituneita tutkijoita, joiden matka- ja majoituskulut maksettiin keskushallinnon varoista. Rehtori myös luovutti vieraalle yliopiston mitalin. Janelle Reinelt oli vuonna 1995 yksi yliopiston vieraista. Soitin rehtorin sihteerille, että meitä on kuusi kesäkoulun opettajaa ja haluan tulla koko joukon kanssa mitalin luovutukseen. Sihteerin mukaan sain ottaa mukaan vain mitalin saajan, mutta pyysin häntä kysymään asiaa kesäaikana vastuussa olleelta vararehtori Arto Mustajoelta, koska tarkoitukseni oli ”myydä” koko joukolle Suomi ja Helsingin Yliopisto. Rehtori ymmärsi tämän ja vastaanotti meidät kaikki, mutta myös kollegani ymmärsivät tapaamisen merkityksen teatteritieteelle: jouduin nolona kuuntelemaan, kun kumpikin osapuoli kiitteli ylisanoin teatteritiedettä vastapuolelle. Parin vuoden sisällä myös Bruce McConachie sai yliopiston mitalin, ja kun järjestimme vuonna 2000 kesäkoulun aikana juhlaluennon yliopiston päärakennuksessa, silloinen vararehtori Raija Sollamo luovutti sen kolmelle muulle kollegalleni – ja itsekin sain sen syntymäpäivänäni vuonna 2006. Ensimmäistä mitalin luovutusta juhlittiin Esplanadin kesäterassilla, kuten kuva mitalin saajasta todistaa.

Kahden intensiiviviikon aikana työskentely koostui luennoista, työryhmäkeskusteluista, paneelikeskusteluista, henkilökohtaisesta ohjauksesta ja vapaamuotoisesta yhdessäolosta. Opiskelijoiden henkilökohtaiseen työskentelyyn varatun väliviikon aikana joukkoon liittyi Erasmus-verkostomme kansallisia teatterihistorioita tarkastelevan teemaryhmän jäseninä Balz Engler Bernistä, Willmar Sauter ja Tiina Rosenberg Tukholmasta sekä kansarunouden professori Galit Hasan-Rokem Tel Avivista. Kaikki opettajat pitivät väliviikolla Helsingissä tai kahden Suitiassa vietetyn viikon aikana luennon omasta tutkimuskohteestaan Helsingin kesäyliopistoon linkittyvänä kurssina National Theatre History. Luentoja hyödynnettiin kansallisten teattereiden historiaa koskevassa suunnitelmassa, joka toteutuikin myöhemmin Steve Wilmerin toimittamana teoksena Writing & Rewriting National Theatre Histories (2004). Väliviikkoon mahtui myös lyhyt vierailu Tallinnaan ja keskusteluja virolaisten tutkijoiden kanssa.

Myöhemmin nimen International Centre for Advanced Theatre Studies (ICATS) saava ja kokeilujen jälkeen mielestämme erinomaisen toimintamallin rakentanut kesäkoulu syntyi impulsiivisten lupausten innoittamana. Vuoden 1995 ohjelma alkoi juhannuksen jälkeen, ja olin pohtinut miten huomioisimme Amerikan kansallispäivän 4. heinäkuuta. Amerikkalaiset kollegani kuitenkin pitivät juhlimista liian nationalistisena ja päädyin ehdottamaan illanviettoa ilman erityistä aihetta tutustuaksemme toisiimme paremmin. Kun ison pöydän ympärille kokoontuneet opettajat ja opiskelijat kertoivat taustoistaan ja yhteyksistään Suomeen, yllättäen havaitsin opettajakunnan edustaneen 60-lukulaista perintöä: yksi oli ollut Helsingissä Vanhan ylioppilastalon valtauksessa ja toiset osallistuneet Englannissa ja USA:ssa Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin. Kuulimme kuinka esimerkiksi Lontoossa USA:n lähetystön ohi kulkevien mielenosoittajien etenemistä oli hidastettu, että kaikista ehdittäisiin ottaa valokuva lähetystön kortistoon. Muutama oli myös ollut mukana murtamassa edeltäneen sukupolven hegemoniaa amerikkalaisessa teatterintutkimuksessa. Kahdella oli perheyhteyksiä Suomeen, ja kierroksen aikana kaikki opettajat ilmoittivat sitoutuvansa osallistumaan kesäkouluihin vuosittain vuosituhannen vaihtumiseen saakka. Määräajan tullessa kukaan ei muistanut takarajaa, ja viimeinen kesäkoulu pidettiin vasta vuonna 2005.

Sain syksyn 1995 alussa kirjeen Tiina Rosenbergiltä Tukholman yliopistosta. ”Ajatella, että kaikki nämä nimekkäät tutkijat istuivat yhtäkkiä Suomen suvessa antamassa yksityisopetusta sinun opiskelijoillesi!”, Tiina kirjoitti. Hän myös kiitti opiskelijoitamme ja näiden orientoitumista. Aika oli itselleni niin intensiivistä, että en osannut ihmetellä tapahtumaa. Mieleeni on silti jäänyt erään kollegani 1990-luvun lopulla esittämä kysymys, kuinka uskalsin kutsua omalle tontilleni kaikki nämä menestyneet tutkijat – ja ymmärsin mitä hän tarkoitti. Kutsuminen edellytti käytännön rohkeutta, sillä oma toimintani väistämättä vertautui kansainvälisesti ansioituneempiin vierailijoihin, jotka myös saivat keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja jättää muut huolet kotiyliopistoon. Minun piti saavuttaa luottamus myös talviaikana.

Kuitenkin juuri kesäkoulu antoi energiaa ja voimaa koko toimintavuoden ajaksi. Itselleni ja käsitykseni mukaan koko opettajakunnalle kesäkoulusta muodostui omaan tutkijauraan vaikuttanut merkittävä tapahtuma, oma tutkijaryhmänsä ja mahdollisuus keskustella omista tutkimuksista, sillä aamupäivien yhteisessä seminaarissa käsiteltiin myös opettajien vielä julkaisemattomia tutkimuksia. Pidin olennaisen tärkeänä järjestelyistä vastaamisen rinnalla osallistumista kansainvälisiin tapahtumiin nimenomaan tutkijana, oman tutkimustekstin esittäjänä. Muutkaan kesäkoulun ohjaajat eivät voineet pysyä mukana palkkioiden voimalla, siinä määrin huonosti heille työstä maksettiin.

Vähitellen kesäkoulun opiskelijat eri maista rakensivat myös oman verkostonsa. Monet osallistuivat kesäkouluun useana vuonna. Tänään monet heistä ovat vastuullisissa tutkijatehtävissä omassa maassaan ja tunnettuja kansainvälisellä kentällä. Myös nykyisen professorimme Hanna Korsbergin kansainvälisten verkostojen juuret ulottuvat näihin vuosiin saakka.

Toteutimme kesäkoulun kaikkiaan yksitoista kertaa, ja useimmin kaikki kuusi ohjaajaa olivat mukana. Vuosien mittaan ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvoi, ja lopussa edustettuina olivat olleet kaikki maanosat. Vuonna 2021 kirjasimme tietomme kesäkouluun osallistuneiden väitöksistä: kaikkiaan 46, joista 15 omasta yliopistostamme ja kolme Tampereen Yliopistosta ja Taideteollisesta Korkeakoulusta. Ulkomaisia opiskelijoita oli eniten USA:sta, Irlannista ja Britanniasta, mihin vaikutti opettajien maine noissa maissa. Ohjaajien laatima toimintaa kuvaava artikkeli on tallennettu Teatterimuseon arkistoon.